Leikkausten jälkeinen kuntoutus

Hyvä kuntoutus mahdollistaa hyvän leikkaustuloksen

 

Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on tärkeä osa leikkaushoitoa. Leikkauksessa hoidetaan rakenteellinen ongelma tai häiriö, kuten esimerkiksi revennyt nivelside. Leikkaus ei kuitenkaan korjaa toiminnan häiriötä, joka jänteen repeämästä on syntynyt. Tyypillistä on, että vamman aiheuttamat väärät liikemallit säilyvät, vaikka itse vamma onkin jo parantunut. Ajoissa aloitettu ja oikein mitoitettu kuntoutus edistää toimintakyvyn palautumista.

Leikkauksen jälkeen on tärkeää huomioida kudosten normaali fysiologinen paranemisaika. Alkuvaiheen kuntoutusohjeet saa yleensä sairaalasta, mutta harjoittelun tulee edetä koko ajan nousujohteisesti kuormittavammaksi. Tämän vuoksi tarvitaan säännöllisiä käyntejä fysioterapeutin luona, yhdet ohjeet eivät riitä koko kuntoutumisen ajaksi.

 

Leikkauksen jälkeen nivel on usein liikerajoitteinen ja jäykkä, jonka vuoksi aluksi voi olla tarpeen nivelten mobilisointi tai lihasten käsittely. Tärkeintä kuitenkin on terapeuttinen harjoittelu, jonka tavoitteena on palauttaa nivelten liikkuvuus, parantaa lihasten voimaa, kestävyyttä, liikkeen hallintaa ja koordinaatiota, jotta saadaan palautettua hyvä toimintakyky ja vältetään vammojen uusiutuminen.

Oulun Hyvinvointistudiolla Marjaana Koivuranta on erikoistunut erilaisten leikkausten, mm. rintasyöpäleikkausten, selkäleikkausten, polvileikkausten ja lonkkaleikkausten jälkeiseen kuntoutukseen.

Palvelusta vastaava fysioterapeutti

Marjaana Koivuranta

Fysioterapeutti 

Vastuualueet:

-skolioosin hoito

-selkäkipujen hoito

-spiraalistabilaatiomenetelmä

-leikkausten jälkeinen kuntoutus

-rintasyöpäleikkauksen jälkeinen kuntoutus

-olkapäävaivojen kuntoutus

Kysy meiltä
  • Grey Facebook Icon
  • Grey YouTube Icon
  • Grey Instagram Icon

© Oulun Hyvinvointistudio 2018