Tarjoamme terveys- ja hyvinvointipalveluita laajalla skaalalla. Yksittäisen vamman kuntouttamisesta kokonaisvaltaisiin terveyspaketteihin, kuntosaliohjelmista monipuolisiin liikuntavalmennuksiin. Etkö tiedä, mikä palvelu sopisi sinulle? Varaa aika ilmaiseen alkukartoitukseen!

Huom! Valikko aukeaa klikkaamalla.

Kohderyhmät

  • Äidit

    Me autamme äitejä voimaan paremmin!

    Oulun Hyvinvointistudiolla on tarjolla monenlaisia palveluita äideille, erityisesti raskauden ja synnytyksen jälkeiseen palautumiseen. Fysioterapeutti Emma Mälkiä on erikoistunut äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan. Yksilöfysioterapian lisäksi tarjolla on erilaisia kursseja ja viikkotunteja.

    Äitiysfysioterapiaan voi tulla jo raskautta suunnitellessa, jotta esimerkiksi lantionpohjan harjoitteet tulevat tutuksi jo ennen raskautta. Raskauden aikana fysioterapeutti auttaa löytämään sopivat liikuntalajit ja voi tehdä esimerkiksi sopivan kuntosaliohjelman. Raskauden jälkeen fysioterapian avulla palautetaan keho tehokkaasti mutta lempeästi raskaudesta ja synnytyksestä. Myös mahdollisten arpien hoidon ohjaus on tärkeä osa fysioterapiaa. Fysioterapeutin tapaaminen raskauden aikana ja sen jälkeen auttaa ehkäisemään mm. virtsan karkailua, vatsalihasten erkaumaa, selkäkipuja ja kohdun laskeumia.

    Palvelut äideille:

    Yksilöfysioterapia:

    Äitiysfysioterapia 1 kerta

    -Kertakäynnit sopivat silloin, kun sinulla ei ole varsinaisesti kipuja tai oireita. Esimerkiksi haluat tarkistaa vatsalihasten erkauman tai lantionpohjan tilanteen tai kaipaat ohjeistusta liikunnan aloittamiseen.

    Äitiyspakkaus 3 kertaa

    -Kolmen kerran äitiyspakkaus on suunniteltu synnytyksen jälkeiseen palautumiseen. Kolmen käynnin aikana tutkitaan kehon kunto ja palautuminen sekä tarkasti vatsalihasten ja lantionpohjan kunto. Saat ohjeet keskivartalon ja lantionpohjan kuntouttamiseen, samalla hoidetaan myös mahdollisia kireyksiä kehossa. Kolmen kerran aikana pääset hyvin alkuun kuntoutumisessa!

    Fysioterapia 5 kertaa

    -Myös äideille sopii viiden kerran fysioterapiapaketti. Tämä paketti sopii erityisesti silloin, jos sinulla on jo oireita, mm. virtsankarkailua, selkäkipua, vatsan epänormaalia pömpötystä tai kaipaat kokonaisvaltaisempaa kuntoutusta ja ohjausta liikunnan pariin.

    Fysioterapia 10 kertaa

    Kymmenen kerran fysioterapiapakettiin sisältyy äitiysfysioterapian lisäksi tarpeiden mukaan henkilökohtainen kunto-ohjelma, ravintopäiväkirjan analysointia ja usemapia koti- tai salitreeniohjelmia. 10 kerran jakso on ajallisesti pidempi jakso, 3-4 kuukautta, jonka aikana pureudutaan syvällisemmin äidin hyvinvointiin niin liikunnan, ravinnon kuin palautumisenkin osalta.

    Kuntoon! 3 kk

    Kolmen kuukauden tiivis paketti on oiva valinta synnytyksen jälkeiseen kuntoutumiseen ja palaamiseen liikunnan pariin. Tämä paketti tarjoaa tiiviimmän tuen, kuin esimerkiksi fysioterapia 10 kertaa, sillä tapaat valmentajan joka viikko. Paketin sisältö räätälöidään täysin tavoitteidesi mukaan, mutta se voi sisältää:

    • Alkututkimukset ja -mittaukset
    • Ravintopäiväkirjan analyysin
    • Vaihtuvat treeniohjeet
    • Harjoituskalenterin
    • Yhteistreenit
    • Tarvittavat fysioterapeuttiset käsittelyt ja -hoidot
    • Jatkuva tuki ja seuranta
    • Tavoitetta tukevat viikkotehtävät
    • Loppumittaukset

    Kurssit:

    Äitien ilta

    Äitien hyvinvointiin keskittyviä iltoja järjestetään säännöllisesti. Iltojen aiheeina ovat synnytyksestä palautumiseen liittyvät seikat ja äitien hyvinvointi. Aikataulut, hinnat ja ilmoittautumisen löydät TÄSTÄ LINKISTÄ!

    Pallomahasta pyykkilaudaksi

    Tämä kurssi on tarkoitettu synnytyksestä palautumiseen ja kehon kuntouttamiseen lempeästi mutta tehokkaasti. Kurssin ajankohdat, hinnat, lisätiedot ja ilmoittautumisen löydät TÄSTÄ LINKISTÄ!

    Viikkotunnit:

    Mammapilates

    Synnyttäneille äidille tarkoitettu pilatestunti. Tunnilla kuntoutetaan keskivartaloa ja lantionpohjaa, hoidetaan kehon kireyksiä ja rentoudutaan. Katso viikkokalenteri TÄÄLTÄ!

    Äiti-vauva pilates

    Ensisijaisesti äidin treeni, jossa vauva saa olla mukana sylissä tai köllötellä matolla. Tunnilla palautellaan äidin kehoa lempeästi synnytyksestä ja raskaudesta. Katso viikkokalenteri TÄÄLTÄ!

    Äitiysjooga

    Raskaanaoleville tarkoitettu joogatunti. Tunnilla tehdään turvallisia joogaharjoitteita ja valmistetaan kehoa tulevaa synnytystä varten. Katso viikkokalenteri TÄÄLTÄ!

    Miksi valita fysioterapeutti?

    Fysioterapeutti on liikunnan, liikeen ja terveyden ammattilainen. Fysioterapeutilla on vähintään 3,5 vuoden koulutus, mutta Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit kouluttautuvat 4-6 kertaa vuodessa lisäkoulutuksilla. Tämän lisäksi Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutilla Emmalla on liikunnanohjaajan tutkinto ja personal trainerin pätevyys. Fysioterapeutit ovat Valviran valvomia ammattilaisia ja käytössä on potilasasiamies sekä asiakkaan turvaksi potilasvakuutus. Toiminta on taatusti tehokasta ja turvallista!

    Äitiysfysioterapia

    • Äitiysfysioterapia 55 min
      65 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta

    Äitiyspakkaus

    • Äitiyspakkaus 3 x 55 min
      186 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta

    Fysioterapia 5 x

    • Fysioterapia 5 x 55 min
      300 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = 260 € omavastuu

    Fysioterapia 10 x

    • Fysioterapia 10 x 55 min
      550 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = 470 € omavastuu
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti äitiyfysitoerapiassa ja lantionpohjan fysioterapiassa

  • Tuki- ja liikuntaelinongelmista ja -kivuista kärsivät

    Kehosi on tehty liikkumaan – me autamme sinua palauttamaan liikkeen kehoosi!

    Fysioterapiaan hakeudutaan usein kivun vuoksi. Kipu tai joku muu ongelma, esimerkiksi liikerajoitus, voi haitata arkea ja liikuntasuorituksia. Yleisimpiä kipuja ovat selkäkipu, iskiaskipu, lonkkakipu, olkapääkipu ja niska- sekä hartiakipu. Fysioterapialla hoidetaan näitä ongelmia, mutta myös ennaltaehkäistään uusien syntymistä. Tuki- ja liikuntaelinten kivuissa fysioterapia on ensisijainen hoitomuoto. Fysioterapiaan voi tulla ilman lääkärin lähtettä.

    Parhaimmat tulokset saadaan säännöllisillä tapaamisilla. Fysioterapiassa etsitään sinulle sopivat hoito- ja harjoittelumuodot, jonka avulla voit itse hoitaa kehoasi. Oma aktiivisuus ja motivaatio ovat avainasemassa. Fysioterapeutin tehtävä on valmentaa sinua huoltamaan kehoasi niin, että fysioterapiaa ei enää tarvita.

    Palvelut:

    Fysioterapia 1 kerta

    Yksittäiset fysitoerapiakerrat sopivat silloin, kun kipu tai oire ei ole hankala eikä ole kestänyt vielä kovin kauaa, eikä oireita ole useita. Tällöin esimerkiksi 1-3 kertaa auttavat saamaan vaivan kuntoon.

    Fysioterapia 5 kertaa

    Viiden kerran paketti sopii silloin, kun vaiva on vaivannut jo hieman pidempään tai vaivoja on useita. Fysioterapiajaksoon sisältyy alkututkimus ja -testit, tarvittava hoito sekä 1-3 harjoitusohjelmaa tarpeen mukaan.

    Fysioterapia 10 kertaa

    Kymmenen kerran fysioterapiajakso kestää noin 3-4 kuukautta, jonka aikana on mahdollista kuntouttaa useampia vaivoja tai pitkäkestoisia ongelmia. Pidempään fysioterapiajaksoon sisältyy myös laajemmin elintapojen kartoitusta ja tarvittaessa esimerkiksi ravintopäiväkirjan analysointia ja ravitsemusohjausta. Myös henkilökohtaisen kunto-ohjelma ja harjoitusohjelmat sisältyvät pakettiin.

    Fysioterapiapaketit sopivat heille, ketkä ovat oikeasti motivoituneita saamaan kehon kuntoon ja parantamaan fyysistä suorituskykyä, kuntoa ja hyvinvointia!

    Fysioterapia

    • Fysioterapia 55 min
      65 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta

    Fysioterapia 5 kertaa

    • Fysioterapia 5 x 55 min
      300 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = 260 € asiakkaalle

    Fysioterapia 10 kertaa

    • Fysioterapia 10 x 55 min
      550 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = 470 € asiakkaalle
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti niska-, hartia- ja olkapääongelmissa sekä äitiysfysioterapiassa

    • Terhi Jokela
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti alaraaja- ja selkäongelmissa

  • Kuntoliikkujat ja urheilijat

    Kohti parempia suorituksia!

    Fysioterapian avulla voit saavuttaa parempia suorituksia urheilun saralla ja mikä parasta – vältät loukkaantumiset!

    Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeuteilla on vahva kokemus liikunnasta ja valmennuksesta. Terhilla löytyy osaamista palloilulajeista ja Emmalla eniten yksilölajeista. Voimme auttaa sinua niin harjoittelun jaksottamisessa, oikein harjoitteiden löytämisessä, treenikalenterin rakentamisessa, ravitsemuksessa kuin palautumisessakin.

    Palvelut:

    Liikkujan fysiokartoitus

    Tämä kartoitus on liikkujan turvatarkastus. Kartoituksessa tarkistetaan kehon liikemallit, liikkuvuus ja toiminnallinen lihasvoima. Näin ollen mahdolliset heikkoudet ja kehityskohdat tulevat esiin ja niihin voidaan keskittyä. Kartoitus auttaa sinua ehkäisemään vammoja ja harjoittelemaan tehokkaammin.

    Fysioterapia 1 kerta

    Yksittäiset fysioterapiakäynnit sopivat silloin, kun sinulla ei ole erityisiä vaivoja. Fysioterapiassa voidaan esimerkiksi tarkastaa kehon käyttö tietyssä urheilulajissa, esimerkiksi juoksussa. Kertakäyntejä voi käyttää myös harjoittelukalenterin rakentamiseen, harjoittelun ja palutumisen jaksottamiseen tai yksittäisen kuntosali- tai treeniohjelman tekemiseen. Nämä kaikki kuuluvat fysioterapeuttiemme vahvaan osaamiseen!

    Fysioterapia 5 kertaa

    Tämä paketti sopii hyvin yksittäisen urheiluvamman kuntouttamiseen. Viiden kerran avulla pääset jo pitkälle ja olet koko ajan fysioterapeutin seurannassa. Paketin sisältö määritellään aina yhdessä tavoitteiden mukaan.

    Fysioterapia 10 kertaa

    Kymmenen kerran paketin kesto on 3-4 kuukautta, jonka aikana on mahdollista kuntouttaa jo useampia vammoja tai vaivoja. Tiiviin seurannan ja nousujohtoisen harjoittelun avulla pääset pian takaisin urheilun pariin. Paketti voi sisältää myös harjoitteluohjelman laatimista, ravitsemuspäiväkirjan analysoinnin, useita treeni- ja kuntosaliohjelmia ja tarvittavat fysioterapeuttiset käsittelyt.

    Kuntoon! -paketit

    Kaipaatko vielä tiiviimpää valmennusta? Tarjoamme myös 3 kk ja 6 kk Kuntoon! -paketteja, joiden aikana laitetaan liikkuminen, syöminen ja palautuminen kuntoon. Katso lisää paketeista palveluistamme Kuntoon! -pakettien kohdalta.

    Liikkujan fysiokartoitus

    • Liikkujan fysiokartoitus 75 min
      77 €

    Fysioterapia 1 kerta

    • Fysioterapia 55 min
      65 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta

    Fysioterapia 5 kertaa

    • Fysioterapia 5 x 55 min
      300 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = 260 € omavastuu

    Fysioterapia 10 kertaa

    • Fysioterapia 10 x 55 min
      550 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = 470 € omavastuu
    • Terhi Jokela
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti alaraaja- ja selkäongelmissa

    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti niska-, olkapää- ja hartiaseudun fysioterapiassa ja äitiysfysioterapiassa

  • Elämäntaparemonttia tarvitsevat

    Kuntoon! -valmennuksella tuloksia!

    Terveyden kulmakivet ovat terveellinen syöminen, riittävä liikunta ja lepo. Oulun Hyvinvointistudion ammattilaiset ovat erikoistuneet ottamaan kaikki nämä seikat huomioon! Meidän tavoittenamme on ohjata ja kannustaa sinua omaksumaan terveelliset elämäntavat niin, että tulokset ovat pysyviä. Tämän vuoksi emme anna vain valmiita treeni- ja ruokavalioita paperilla, vaan tarjoamme juuri sinun tilanteesi sopivia ratkaisuja. Erityisesti tuki- ja liikuntaelinoireiden ja -kipujen hoito sekä ennaltaehkäisy on meidän osaamistamme. Myös synnytyksestä palautuminen ja raskaana olevan liikunta kuuluvat osaamiseemme.

    Ratkaiseva tekijä elämäntapamuutoksessa on tuki. Fysioterapeuttimme ovat terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ovat perehtyneet liikuntaan, ravintoon ja palautumiseen. Ohjaamme sinut lempeästi ja turvallisesti mutta varmasti saavuttamaan tavoitteesi! Me emme valmenna asiakkaitamme fitness-kisoihin, vaan kohti terveempää elämää ja parempaa hyvinvointia!

    Palvelut:

    Kuntoon! 3kk

    Tämä paketti on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset apua saamaan liikkumiset ja ruokailut kuntoon. Olet ehkä aiemmin ollut liikunnallinen, mutta esimerkiksi lapsen saamisen vuoksi liikunta on jäänyt vähemmälle ja ruokailut repsahtaneet. Sinulla voi olla myös tuki- ja liikuntaelinten kipuja, jotka vaikeuttavat liikkumista. Mutta ei hätää! Fysioterapeuttisi valmentaa sinut kohti pysyviä tuloksia ja matkan aikana opit juuri niitä asioita, jotka auttavat sinua saavuttamaan ja ylläpitämään tulokset. Käytössäsi on fysioterapeutin säännöllinen tuki ja tapaat valmentajan kerran viikossa. Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    • Alkututkimuksen ja -testit
    • Ruokapäiväkirjan analyysin
    • Henkilökohtaisen kunto-ohjelman
    • Koti- tai salitreeniohjelmia
    • Ruokavalio-ohjeistuksen
    • Tavoitetta tukevia viikkotehtäviä
    • Yhteisiä treenejä
    • Tarvittavia fysioterapeuttisia käsittelyjä
    • Loppututkimuksen ja testit

    Kuntoon! 6 kk

    Tämä paketti sopii sinulle, joka olet valmis todella muuttamaan elämäntapojasi. Ehkäpä pudotettavia kiloja on useita, liikunta ei ole koskaan kuulunut elämääsi ja kaipaat paljon tukea. Kivut ja kolotuksetkin vaivaavat. Silloin ratkaisu on fysioterapeutin ohjaama pidempi elämäntapamuutos. Saat jatkuvan tuen ja ohjauksen sekä turvalliset ja tehokkaat ohjeet, tapaat henkilökohtaisesti valmentajan kerran viikossa. Aletaan toimeen!

    Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    • Alkututkimuksen ja -testit
    • Ruokapäiväkirjan analyysin
    • Henkilökohtaisen kunto-ohjelman
    • Koti- tai salitreeniohjelmia
    • Ruokavalio-ohjeistuksen
    • Tavoitetta tukevia viikkotehtäviä
    • Yhteisiä treenejä
    • Tarvittavia fysioterapeuttisia käsittelyjä
    • Loppututkimuksen ja testit

    Miksi valita fysioterapeutti?

    Fysioterapeutti on liikunnan, liikeen ja terveyden ammattilainen. Fysioterapeutilla on vähintään 3,5 vuoden koulutus, mutta Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit kouluttautuvat 4-6 kertaa vuodessa lisäkoulutuksilla. Tämän lisäksi Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutilla Emmalla on liikunnanohjaajan tutkinto ja personal trainerin pätevyys. Fysioterapeutit ovat Valviran valvomia ammattilaisia ja käytössä on potilasasiamies sekä asiakkaan turvaksi potilasvakuutus. Toiminta on taatusti tehokasta ja turvallista!

    Kuntoon! 3 kk

    • Kuntoon! 3 kk
      230 € / kk
    • Jos asiakkaan tavoitteena ei ole terveyden parantaminen, hintaan täytyy lisätä alv
      + alv 24 %

    Kuntoon! 6 kk

    • Kuntoon! 6 kk
      210 € / kk
    • Jos asiakkaan tavoitteena ei ole terveyden parantaminen, hintaan täytyy lisätä alv
      + alv 24 %
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti elämäntapamuutoksissa

  • Painonpudottajat

    Ravintovalmennuksen avulla kohti parempaa oloa!

    Ruokavalio on liikunnan ohella tehokkain ja helpoin tapa vaikuttaa terveyteemme. Sopivasti energiaa sisltävä ruokavalio, josta saadaan tarvittavat ravintoaineet, lisää tutkitusti terveyttä. Tervellisen ruoan ei tarvitse olla mautonta tai tylsää. Terveellinen ruoka on monipuolista, herkullista ja ravitsevaa! Elintasosairauksien ehkäisyssä ja hoidossa, kuten korkean kolesterolin, sokerin tai verenpaineen hoidossa, ravinnolla on suuri rooli. Oulun Hyvinvointistudion ammattilaiset ovat terveydenhuollon koulutettuja ammattilaisia, jotka auttavat sinua matkallasi kohti terveempää elämää.

    Painonpudotukseen tarjoamme ravintovalmennusta, jonka aikana keskitymme laittamaan ruokavalion kuntoon. Projektia voi jatkaa esimerkiksi Kuntoon! -valmennuksella, jonka aikana keskitytään ravinnon ohella myös liikuntaan ja palautumiseen. Kaikissa paketeissa tarjoamme sinulle ammattilaisen ohjauksen ja tuen, joten pääset varmasti tavoitteeseesi!

    Palvelut:

    Ravintovalmennus 3 kk

    Kolmen kuukauden ravintovalmennus sopii sinulle, kun haluat opetella terveelliset ravintotottumukset ja pudottaa painoa maksimissaan 15 kg. Alkukartoituksen jälkeen saat yksilölliset ohjeet ruokavalioon ja opettelemme yhdessä juuri sinulle sopivat terveelliset tavat niin, että voit jatkaa niitä valmennuksen jälkeen. Tavoitteena on, että terveellisestä ruokavaliosta tulee osa elämääsi! Valmennuksen aikana tapaat valmentajaa joka toinen viikko, valmentaja on tukenasi koko ajan.

    Ravintovalmennus 6 kk

    Tämä paketti sopii sinulle, jos sinulla on yli 15 kg pudotettavaa painoa. Opettelemme pikkuhiljaa uusia elämäntapoja niin, että tulevat jäädäkseen. Puolen vuoden aikana opit huimasti uusia asioita terveellisistä elämäntavoista ja hyvinvointisi kohenee huomattavasti! Valmennuksen aikana tapaat valmentajaa joka toinen viikko, valmentaja on tukenasi koko ajan.

    Kuntoon! 3kk

    Tämä paketti on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset apua saamaan liikkumiset ja ruokailut kuntoon. Olet ehkä aiemmin ollut liikunnallinen, mutta esimerkiksi lapsen saamisen vuoksi liikunta on jäänyt vähemmälle ja ruokailut repsahtaneet. Sinulla voi olla myös tuki- ja liikuntaelinten kipuja, jotka vaikeuttavat liikkumista. Mutta ei hätää! Fysioterapeuttisi valmentaa sinut kohti pysyviä tuloksia ja matkan aikana opit juuri niitä asioita, jotka auttavat sinua saavuttamaan ja ylläpitämään tulokset. Käytössäsi on fysioterapeutin säännöllinen tuki ja tapaat valmentajan kerran viikossa. Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    • Alkututkimuksen ja -testit
    • Ruokapäiväkirjan analyysin
    • Henkilökohtaisen kunto-ohjelman
    • Koti- tai salitreeniohjelmia
    • Ruokavalio-ohjeistuksen
    • Tavoitetta tukevia viikkotehtäviä
    • Yhteisiä treenejä
    • Tarvittavia fysioterapeuttisia käsittelyjä
    • Loppututkimuksen ja testit

    Kuntoon! 6 kk

    Tämä paketti sopii sinulle, joka olet valmis todella muuttamaan elämäntapojasi. Ehkäpä pudotettavia kiloja on useita, liikunta ei ole koskaan kuulunut elämääsi ja kaipaat paljon tukea. Kivut ja kolotuksetkin vaivaavat. Silloin ratkaisu on fysioterapeutin ohjaama pidempi elämäntapamuutos. Saat jatkuvan tuen ja ohjauksen sekä turvalliset ja tehokkaat ohjeet. Aletaan toimeen!

    Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    • Alkututkimuksen ja -testit
    • Ruokapäiväkirjan analyysin
    • Henkilökohtaisen kunto-ohjelman
    • Koti- tai salitreeniohjelmia
    • Ruokavalio-ohjeistuksen
    • Tavoitetta tukevia viikkotehtäviä
    • Yhteisiä treenejä
    • Tarvittavia fysioterapeuttisia käsittelyjä
    • Loppututkimuksen ja testit

    Miksi valita fysioterapeutti?

    Fysioterapeutti on liikunnan, liikeen ja terveyden ammattilainen. Fysioterapeutilla on vähintään 3,5 vuoden koulutus, mutta Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit kouluttautuvat 4-6 kertaa vuodessa lisäkoulutuksilla. Tämän lisäksi Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutilla Emmalla on liikunnanohjaajan tutkinto ja personal trainerin pätevyys. Fysioterapeutit ovat Valviran valvomia ammattilaisia ja käytössä on potilasasiamies sekä asiakkaan turvaksi potilasvakuutus. Toiminta on taatusti tehokasta ja turvallista!

    Ravintovalmennus 3 kk

    • Ravintovalmennus 3 kk
      110 € / kk

    Ravintovalmennus 6 kk

    • Ravintovalmennus 6 kk
      99 € / kk

    Kuntoon! 3 kk

    • Kuntoon! 3 kk
      230 € / kk
    • Jos asiakkaan tavoitteena ei ole terveydelliset seikat, hintaan täytyy lisätä alv
      + alv 24 %

    Kuntoon! 6 kk

    • Kuntoon! 6 kk
      210 € / kk
    • Jos asiakkaan tavoitteena ei ole terveydelliset seikat, hintaan täytyy lisätä alv
      + alv 24 %
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti, ravintovalmentaja
    • Vastuufysioterapeutti ravintovalmennuksessa ja elämätapamuutoksissa

  • Ikääntyvät

    Voimaa vanhuuteen!

    Ikääntyessä lihasvoiman, kestävyyskunnon ja toimintakyvyn ylläpidon merkitys lisääntyy. Oulun Hyvinvointistudio tarjoaa ikääntyville sekä kotona tapahtuvaa fysioterapiaa että Oulun Hyvinvointistudion toimitiloissa tapahtuvaa fysioterapiaa. Kuntoutus ja fysioterapia suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan, yhdessä asiakkaan kanssa. Lääkärin lähetteellä kotikäynneistä korvataan 14 € / kerta.

    Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit Emma ja Terhi ovat molemmat perehtyneet ikääntyvien kuntoutukseen ja toimintakyvyn parantamiseen.

    Fysioterapia

    • Fysioterapia 55 min
      62 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = omavastuu 57 €

    Kotikuntoutus

    • Fysioterapia kotikäyntinä 55 min
      71 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      14 €/kerta = omavastuu 57 €
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Terhi Jokela
      Fysioterapeutti
  • Rentoutumista kaipaavat

    Rentouttavaa hierontaa!

    Rentoutumista kaipaaville tarjoamme hierontaa, kosmetologin palveluita sekä pilates- ja joogatunteja.

    Hieronnasta rentoutusta arkeen, hyvinvointia keholle ja mielelle. Hieronta sopii silloin, kun kehossa ei ole erityistä vaivaa. Hieronta rentouttaa lihaksia ja mieltä. Hierontaan kuuluu tarvittaessa myös imukuppihieronta. Fysioterapeutin ammattitaidolla toteutettu hieronta on tehokasta ja turvallista. Hierontaa tekevät Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit, Terhi ja Emma.

    Tiloissamme toimii Kauneushoitola Seliina, joka tarjoaa ihanat, rentouttavat ja uudistavat hoidot sekä kasvoille, vartalolle että jaloille. Ajanvaraukset ja tiedustelut TÄÄLTÄ!

    Viikkokalenteristamme löydät myös pilates- ja joogatunnit, jotka vahvistavat mutta myös rentouttavat kehoa ja mieltä. Katso viikkokalenteri TÄSTÄ!

    Hieronta

    • 55 min
      54 €

    Kauneudenhoitopalveluiden hinnasto löytyy  TÄÄLTÄ!

    Jooga- ja pilatestunnit löytyvät viikkokalenterista TÄÄLTÄ!

    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Terhi Jokela
      Fysioterapeutti
    • Anna-Maria Nettomo
      Kosmetologi

    Varaa aika hierontaan ajanvarauskalenterista!

    Kauneudenhoitopalveluiden ajanvaraus TÄÄLTÄ!

    Jooga- ja pilatestunnit löytyvät viikkokalenterista TÄÄLTÄ!

Palvelut

  • Fysioterapia

    Kehosi on tehty liikkumaan – me autamme sinua palauttamaan liikkeen kehoosi!

    Fysioterapiaan hakeudutaan usein kivun vuoksi. Kipu tai joku muu ongelma, esimerkiksi liikerajoitus, voi haitata arkea ja liikuntasuorituksia. Fysioterapialla hoidetaan näitä ongelmia, mutta myös ennaltaehkäistään uusien syntymistä. Tuki- ja liikuntaelinten kivuissa fysioterapia on ensisijainen hoitomuoto. Fysioterapiaan ei tarvita lääkärin lähetettä.

    Fysioterapia alkaa aina huolellisella tutkimisella. Asiakkaan ongelmat kartoitetaan ja yhdessä asiakkaan kanssa laaditaan suunnitelma ongelman hoitamiseksi. Fysioterapiassa asiakkaan aktiivinen tekeminen on avainasemassa. Koska tarkoituksena on palauttaa kehon normaali toiminta, on tärkeää, että asiakas sitoutuu hoitoon. Fysioterapia sisältää myös fysioterapeutin tekemiä käsittelyitä, joiden tarkoituksena on palauttaa kehon normaali toiminta. Fysioterapialla voidaan rentouttaa tai aktivoida kehoa, tarpeen mukaan.

    Fysioterapiasta saat

    • eväät kehosi huoltamiseen
    • palautat tai kohotat liikkumiskykyäsi
    • opit tuntemaan, kuinka kehosi toimii
    • opit hallitsemaan ja hoitamaan kipua
    • oivallat, miten voit ehkäistä vammoja ja kipuja
    • huomaat, kuinka kehollisilla harjoituksilla voit hoitaa esimerkiksi stressiä
    • varmuuden siihen, että löydät omalle keholle sopivat liikkumismuodot
    • valmentajan ja tsempparin

    Fysioterapia ja äitiysfysioterapia 1 kerta

    • Fysioterapia 55 min
      65 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = omavastuu 57 €

    Fysioterapia 5 kertaa

    • Fysioterapia 5 x 55 min
      300 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = omavastuu 260 €

    Fysioterapia 10 kertaa

    • Fysioterapia 10 x 55 min
      550 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = omavastuu 470 €

    Äitiyspakkaus

    • Äitiysfysioterapia 3 x 55 min
      186 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      8 €/kerta = omavastuu 162 €

    Liikkujan fysiokartoitus

    • Liikkujan fysiokartoitus 75 min
      77 €

    Kuntoon! 3 kk

    • Kuntoon! 3 kk
      230 € / kk

    Kuntoon! 6 kk

    • Kuntoon! 6 kk
      210 € / kk

    Fysioterapia kotikäynti

    • Fysioterapia kotikäyntinä 55 min
      71 €
    • Lääkärin lähetteellä KELA-korvaus
      14 €/kerta = omavastuu 57 €
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Terhi Jokela
      Fysioterapeutti
    • Äitiysfysioterapia ja lantionpohjan fysioterapia

      Äitien hyvinvointia!

      Äitiysfysioterapia on äitien hyvinvointiin tähtäävää fysioterapiaa. Tavoitteena on kuntouttaa tai ennaltaehkäistä kehon kipuja ja ongelmia. Äitiysfysioterapia on kokonaisvaltaista, koko äidin huomioon ottavaa fysioterapiaa. Äitiyfysioterapiaan voi hakeutua suunnitellessa raskautta, raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen, myös useita vuosia synnytyksen jälkeen.

      Äitiysfysioterapian erityispiirre on keskivartalon ja lantionpohjan kuntouttaminen. Vatsalihasten erkauma, virtsa- tai ulosteen karkailu, sektioarpien hoitaminen ja lantion alueen kiputilat ovat usein hoitoon hakeutumisen syynä. Äitiysfysioterapeutilta saat myös ohjeet raskaudenaikaiseen ja synnytyksen jälkeiseen liikuntaan.

      Lantionpohjan alueen ongelmat liittyvät läheisesti raskauteen ja synnytykseen, mutta myös esimerkiksi ikääntymiseen tai leikkauksiin. Lantionpohjan fysioterapialla voidaan hoitaa virtsan- ja ulosteenkarkailua ja keskivartalon lihasten toimintaa.

      Emma Mälkiä on erikoistunut lantionpohjan fysioterapiaan ja äitiysfysioterapiaan.

      Varaa aikasi tästä! Tiedustelut ja lisätiedot Emmalta emma@oulunhyvinvointistudio.fi

      Palvelut äideille:

      Yksilöfysioterapia:

      Äitiysfysioterapia 1 kerta

      -Kertakäynnit sopivat silloin, kun sinulla ei ole varsinaisesti kipuja tai oireita. Esimerkiksi haluat tarkistaa vatsalihasten erkauman tai lantionpohjan tilanteen tai kaipaat ohjeistusta liikunnan aloittamiseen.

      Äitiyspakkaus 3 kertaa

      -Kolmen kerran äitiyspakkaus on suunniteltu synnytyksen jälkeiseen palautumiseen. Kolmen käynnin aikana tutkitaan kehon kunto ja palautuminen sekä tarkasti vatsalihasten ja lantionpohjan kunto. Saat ohjeet keskivartalon ja lantionpohjan kuntouttamiseen, samalla hoidetaan myös mahdollisia kireyksiä kehossa. Kolmen kerran aikana pääset hyvin alkuun kuntoutumisessa!

      Fysioterapia 5 kertaa

      -Myös äideille sopii viiden kerran fysioterapiapaketti. Tämä paketti sopii erityisesti silloin, jos sinulla on jo oireita, mm. virtsankarkailua, selkäkipua, vatsan epänormaalia pömpötystä tai kaipaat kokonaisvaltaisempaa kuntoutusta ja ohjausta liikunnan pariin.

      Fysioterapia 10 kertaa

      Kymmenen kerran fysioterapiapakettiin sisältyy äitiysfysioterapian lisäksi tarpeiden mukaan henkilökohtainen kunto-ohjelma, ravintopäiväkirjan analysointia ja usemapia koti- tai salitreeniohjelmia. 10 kerran jakso on ajallisesti pidempi jakso, 3-4 kuukautta, jonka aikana pureudutaan syvällisemmin äidin hyvinvointiin niin liikunnan, ravinnon kuin palautumisenkin osalta.

      Kuntoon! 3 kk

      Kolmen kuukauden tiivis paketti on oiva valinta synnytyksen jälkeiseen kuntoutumiseen ja palaamiseen liikunnan pariin. Tämä paketti tarjoaa tiiviimmän tuen, kuin esimerkiksi fysioterapia 10 kertaa, sillä tapaat valmentajan joka viikko. Paketin sisältö räätälöidään täysin tavoitteidesi mukaan, mutta se voi sisältää:

      • Alkututkimukset ja -mittaukset
      • Ravintopäiväkirjan analyysin
      • Vaihtuvat treeniohjeet
      • Harjoituskalenterin
      • Yhteistreenit
      • Tarvittavat fysioterapeuttiset käsittelyt ja -hoidot
      • Jatkuva tuki ja seuranta
      • Tavoitetta tukevat viikkotehtävät
      • Loppumittaukset
    • Äitiyspakkaus synnytyksen jälkeiseen kuntoutumiseen

      Tämä äitiyspakkaus pitäisi olla lakisääteinen!

      Raskaus ja synnytys kuormittavat äidin kehoa monella tavalla. Vaikka naisen keho onkin tehty raskautta ja synnytystä varten, palautuminen ei silti tapahdu aina itsestään. Monissa Euroopan maissa synnytyksen jälkeen äidit ohjautuvat automaattisesti fysioterapiaan. Fysioterapian avulla kehon palautuminen lähtee hyvin käyntiin ja varmistetaan lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen. Näin voidaan välttää ikäviä vaivoja, kuten selkäkipua, virtsankarkailua ja vatsalihasten erkaumaa.

      Tämä äitiyspakkaus sisältää kolme käyntiä äitiysfysioterapeutin luona. Käyntien aikana tarkastetaan lantionpohjan ja vatsalihasten palautuminen sekä annetaan kotiohjeita palautumisen edistämiseen. Käynneillä myös kartoitetaan äidin voimavaroja ja jaksamista sekä ohjataan liikuntaharrastuksiin palaamista turvallisesti. Kolmen kerran aikana kehonhallinta, lantionpohjan- ja vatsalihasten kunto sekä äidin jaksaminen paranee huomattavasti! Jos tarvetta on fysioterapialle kolmen kerran jälkeen, fysioterapia jatkuu normaalihintaisena. Fysioterapian voi aloittaa jälkitarkastuksen jälkeen.

      Voit varata ajanvarauskalenterista ensimmäisen ajan äitiyfysioterapeutti Emma Mälkiälle. Vastaanotolla sovimme muut kerrat tilanteen mukaan. Äitiyspakkauksen hinta on 186 € (yksittäiskertoina 195 €).

      Tiedustelut ja lisätiedot Emmalta emma@oulunhyvinvointistudio.fi

    • Alaraajafysioterapia ja henkilökohtaiset pohjalliset

      Ota askel kohti hyvinvoivia jalkoja!

      Jalat ovat kehomme perusta ja ne vaikuttavat kineettisen ketjun kautta koko kehoomme aina leukaluuhun asti! Alaraajafysioterapiassa kartoitetaan koko alaraajan ja lantion toimintaa. Tutkimuksen perusteella ja asiakkaan tavoitteiden mukaan suunnitellaan fysioterapiakäynnit, jotka voivat sisältää manuaalista käsittelyä sekä harjoitusohjelman.

      Alaraajojen hyvinvointia sekä kuntoutusta voidaan edistää myös yksilöllisillä FootBalance Medical -pohjallisilla, jotka tukevat jalkojesi oikeaa linjausta mahdollistaen samalla jalan luonnollisen toiminnan. Pohjalliset tukevat koko kehosi ryhtiä ja asentoa. Tarpeen vaatiessa pohjallisiin on mahdollista rakentaa yksilöllisiä kiilauksia. Dynaamisilla pohjallisilla saa apua mm. penikkatautiin, jalkaterän kipuihin sekä akillesjänteen ja polven ongelmiin.

      Pohjalliset aktivoivat jalan lihaksia ja sopivat päivittäiseen käyttöön. Vaikka et kärsisikään jalkaongelmista, pohjallisten avulla jalkasi jaksavat paremmin läpi raskaan työpäivän. Pohjallisten hankinta on sinulle riskitöntä, sillä FootBalance takaa sinulle 30 pv tutustumisajan. Tuona aikana voimme kiilata ja muokata tarpeen vaatiessa pohjalliset toimimaan juuri sinulle sopiviksi.

      FootBalance Medical -pohjalliset tarjoavat terveyttä, hyvinvointia ja yksilöllistä mukavuutta jaloillesi – suorituskykysi paranee, liikuitpa missä ja milloin tahansa.

      FootBalance Medical -pohjallisten hinta on 150-160 €. Tämä sisältää Alaraaja-analyysin sekä pohjallisten teon (yhteensä 55min). Pohjalliset kiilauksilla kustantaa 20-30 € lisää.

      Terhi Jokela on erikoistunut hoitamaan alaraajoja.

      Palvelut:

      Fysioterapia 1 kerta

      Yksittäiset fysioterapiakerrat sopivat silloin, kun kipu tai oire ei ole hankala eikä ole kestänyt vielä kovin kauaa, eikä oireita ole useita. Tällöin esimerkiksi 1-3 kertaa auttavat saamaan vaivan kuntoon. Yksittäinen fysioterapiakerta käy myös silloin, jos haluat yksilölliset pohjalliset. Tällöin saat ne heti ensimmäisellä käynnillä mukaan!

      Fysioterapia 5 kertaa

      Viiden kerran paketti sopii silloin, kun vaiva on vaivannut jo hieman pidempään tai vaivoja on useita. Fysioterapiajaksoon sisältyy alkututkimus ja -testit, tarvittava hoito sekä 1-3 harjoitusohjelmaa tarpeen mukaan.

      Fysioterapia 10 kertaa

      Kymmenen kerran fysioterapiajakso kestää noin 3-4 kuukautta, jonka aikana on mahdollista kuntouttaa useampia vaivoja tai pitkäkestoisia ongelmia. Pidempään fysioterapiajaksoon sisältyy myös laajemmin elintapojen kartoitusta ja tarvittaessa esimerkiksi ravintopäiväkirjan analysointia ja ravitsemusohjausta. Myös henkilökohtaisen kunto-ohjelma ja harjoitusohjelmat sisältyvät pakettiin.

      Fysioterapiapaketit sopivat heille, ketkä ovat oikeasti motivoituneita saamaan kehon kuntoon ja parantamaan fyysistä suorituskykyä, kuntoa ja hyvinvointia!

    • Selkäkivut

      Selätä selkäkivut!

      Selkäkipu on yleinen vaiva ja suurin osa kokee selkäkipua jossakin vaiheessa elämäänsä. Vaikka suurin osa selkäkivuista ovatkin vaarattomia, voi kipu vaikeuttaa päivittäistä elämää huomattavasti.

      Fysioterapiassa selkäkipua hoidetaan oireen mukaisella tavalla. Tavoitteena voi olla kivun vähentäminen, selän toiminnan normalisoiminen ja liikuntaan palaaminen tai liikunnan lisääminen. Fysioterapiasta saat ohjausta, jonka avulla pidät selkäsi kunnossa jatkossakin.

      Selkäkipu ei välttämättä vaadi käyntiä lääkärillä. Suurin osa selkäkivuista, jopa välilevyn pullistumat, paranevat ilman leikkausta tai lääkitystä fysioterapian avulla. Fysioterapeutti osaa ohjata tarvittaessa lääkärille. Esimerkiksi alaraajojen puutuminen, tuntopuutokset tai virtsanpidätyskyvyn heikkeneminen ovat syitä hakeutua lääkäriin.

      Terhi Jokela on erikoistunut hoitamaan selkäkipuja. Varaa aika tästä!

      Palvelut:

      Fysioterapia 1 kerta

      Yksittäiset fysitoerapiakerrat sopivat silloin, kun kipu tai oire ei ole hankala eikä ole kestänyt vielä kovin kauaa, eikä oireita ole useita. Tällöin esimerkiksi 1-3 kertaa auttavat saamaan vaivan kuntoon.

      Fysioterapia 5 kertaa

      Viiden kerran paketti sopii silloin, kun vaiva on vaivannut jo hieman pidempään tai vaivoja on useita. Fysioterapiajaksoon sisältyy alkututkimus ja -testit, tarvittava hoito sekä 1-3 harjoitusohjelmaa tarpeen mukaan.

      Fysioterapia 10 kertaa

      Kymmenen kerran fysioterapiajakso kestää noin 3-4 kuukautta, jonka aikana on mahdollista kuntouttaa useampia vaivoja tai pitkäkestoisia ongelmia. Pidempään fysioterapiajaksoon sisältyy myös laajemmin elintapojen kartoitusta ja tarvittaessa esimerkiksi ravintopäiväkirjan analysointia ja ravitsemusohjausta. Myös henkilökohtaisen kunto-ohjelma ja harjoitusohjelmat sisältyvät pakettiin.

      Fysioterapiapaketit sopivat heille, ketkä ovat oikeasti motivoituneita saamaan kehon kuntoon ja parantamaan fyysistä suorituskykyä, kuntoa ja hyvinvointia!

    • Liikkujan fysiokartoitus

      Liikkujan turvatarkastus

      Fysiokartoitus varmistaa, että liikkumisesi on turvallista nyt ja tulevaisuudessa. Haluatko tietää, onko sinulla lihasepätasapainoa, onko kyykkytekniikkasi turvallinen tai miksi polvesi kipeytyvät liikunnan aikana? Kartoituksen aikana selvitämme, miten käytät kehoasi ja miten voit olla varma, että liikut turvallisesti. Fysiokartoitusta suositellaan ennen elämäntavan muutosta aktiivisemmaksi.

      Emma Mälkiä ja Terhi Jokela ovat perehtyneet ennaltaehkäisemään liikuntavammoja.

      Varaa aikasi tästä!

    • Olkapääkivut

      Olkapääkivut

      Olkapääkivut voivat vaikeuttaa arjen sujuvutta. Kipuen syynä voi olla esimerkiksi nivelrikko, kiertäjäkalvosimen ongelmat tai jäätynyt olkapää. Yhteistä kuitenkin kaikille on, että olkapäätä ei voi käyttää normaalisti.

      Olkapäätä ympäröivät lihakset. Hyvin usein olkapääkivussa on kyse lihasten, jänteiden tai luisten rakenteiden, esimerkiksi lapaluun tai solisluun poikkeavasta toiminnasta. Fysioterapian avulla toiminta voidaan palauttaa normaaliksi, jolloin kivut vähenevät. Olkapääkivussa tärkeää on asiakkaan oma aktiivisuus. Kipu vähentää käden käyttöä joka taas heikentää lihasten toimintaa. Fysioterapeutti ohjaa juuri sinulle sopivat liikkeet , joilla olkapää kuntoutuu ja arjesta tulee kivutonta.

      Emma Mälkiä on perehtynyt olkapään kipuihin ja ongelmiin. Varaa aikasi tästä!

      Palvelut:

      Fysioterapia 1 kerta

      Yksittäiset fysitoerapiakerrat sopivat silloin, kun kipu tai oire ei ole hankala eikä ole kestänyt vielä kovin kauaa, eikä oireita ole useita. Tällöin esimerkiksi 1-3 kertaa auttavat saamaan vaivan kuntoon.

      Fysioterapia 5 kertaa

      Viiden kerran paketti sopii silloin, kun vaiva on vaivannut jo hieman pidempään tai vaivoja on useita. Fysioterapiajaksoon sisältyy alkututkimus ja -testit, tarvittava hoito sekä 1-3 harjoitusohjelmaa tarpeen mukaan.

      Fysioterapia 10 kertaa

      Kymmenen kerran fysioterapiajakso kestää noin 3-4 kuukautta, jonka aikana on mahdollista kuntouttaa useampia vaivoja tai pitkäkestoisia ongelmia. Pidempään fysioterapiajaksoon sisältyy myös laajemmin elintapojen kartoitusta ja tarvittaessa esimerkiksi ravintopäiväkirjan analysointia ja ravitsemusohjausta. Myös henkilökohtaisen kunto-ohjelma ja harjoitusohjelmat sisältyvät pakettiin.

      Fysioterapiapaketit sopivat heille, ketkä ovat oikeasti motivoituneita saamaan kehon kuntoon ja parantamaan fyysistä suorituskykyä, kuntoa ja hyvinvointia!

    • Leikkausten jälkeinen kuntoutus

      Liikkeelle leikkauksen jälkeen!

      Erilaisten leikkausten, kuten polvi-, selkä-, olkapää- ja lantion alueen leikkausten jälkeen kuntoutus on hyvin tärkeää. Fysioterapeutin avulla kuntoutuminen ja palaaminen arkeen ja liikuntaharrastuksiin sujuu turvallisesti. Kuntoutuksen jälkeen saatat olla jopa paremmassa kunnossa kuin ennen leikkausta!

      Oulun Hyvinvointistudion kaikki fysioterapeutit tekevät leikkausten jälkeistä kuntoutusta. Varaa aikasi tästä!

      Palvelut:

      Fysioterapia 1 kerta

      Yksittäiset fysitoerapiakerrat sopivat silloin, kun kipu tai oire ei ole hankala eikä ole kestänyt vielä kovin kauaa, eikä oireita ole useita. Tällöin esimerkiksi 1-3 kertaa auttavat saamaan vaivan kuntoon.

      Fysioterapia 5 kertaa

      Viiden kerran paketti sopii silloin, kun vaiva on vaivannut jo hieman pidempään tai vaivoja on useita. Fysioterapiajaksoon sisältyy alkututkimus ja -testit, tarvittava hoito sekä 1-3 harjoitusohjelmaa tarpeen mukaan.

      Fysioterapia 10 kertaa

      Kymmenen kerran fysioterapiajakso kestää noin 3-4 kuukautta, jonka aikana on mahdollista kuntouttaa useampia vaivoja tai pitkäkestoisia ongelmia. Pidempään fysioterapiajaksoon sisältyy myös laajemmin elintapojen kartoitusta ja tarvittaessa esimerkiksi ravintopäiväkirjan analysointia ja ravitsemusohjausta. Myös henkilökohtaisen kunto-ohjelma ja harjoitusohjelmat sisältyvät pakettiin.

      Fysioterapiapaketit sopivat heille, ketkä ovat oikeasti motivoituneita saamaan kehon kuntoon ja parantamaan fyysistä suorituskykyä, kuntoa ja hyvinvointia!

    • Kotikäynnit

      Fysioterapiaa kotonasi!

      Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit tekevät myös kotikäyntejä. Kotikäynti sopii silloin, kun kotoa poistuminen ei onnistu helposti, mutta toimintakykyä on kuitenkin pidettävä yllä. Esimerkiksi ikääntyessä ja leikkausten jälkeen sekä erilaisissa sairauksissa kotikuntoutus on tarpeen. Kysy lisää kotikuntutuksesta info@oulunhyvinvointistudio.fi.

  • Kuntoon! -terveysvalmennus

    Kohti terveellisempää kuntoa!

    Kuntoon! 3kk

    Tämä paketti on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset apua saamaan liikkumiset ja ruokailut kuntoon. Olet ehkä aiemmin ollut liikunnallinen, mutta esimerkiksi lapsen saamisen vuoksi liikunta on jäänyt vähemmälle ja ruokailut repsahtaneet. Sinulla voi olla myös tuki- ja liikuntaelinten kipuja, jotka vaikeuttavat liikkumista. Mutta ei hätää! Fysioterapeuttisi valmentaa sinut kohti pysyviä tuloksia ja matkan aikana opit juuri niitä asioita, jotka auttavat sinua saavuttamaan ja ylläpitämään tulokset. Käytössäsi on fysioterapeutin säännöllinen tuki ja tapaat valmentajan kerran viikossa. Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    • Alkututkimuksen ja -testit
    • Ruokapäiväkirjan analyysin
    • Henkilökohtaisen kunto-ohjelman
    • Koti- tai salitreeniohjelmia
    • Ruokavalio-ohjeistuksen
    • Tavoitetta tukevia viikkotehtäviä
    • Yhteisiä treenejä
    • Tarvittavia fysioterapeuttisia käsittelyjä
    • Loppututkimuksen ja testit

    Kuntoon! 6 kk

    Tämä paketti sopii sinulle, joka olet valmis todella muuttamaan elämäntapojasi. Ehkäpä pudotettavia kiloja on useita, liikunta ei ole koskaan kuulunut elämääsi ja kaipaat paljon tukea. Kivut ja kolotuksetkin vaivaavat. Silloin ratkaisu on fysioterapeutin ohjaama pidempi elämäntapamuutos. Saat jatkuvan tuen ja ohjauksen sekä turvalliset ja tehokkaat ohjeet. Aletaan toimeen!

    Paketin sisältö räätälöidään aina tavoitteesi mukaan, paketti sisältää esimerkiksi:

    • Alkututkimuksen ja -testit
    • Ruokapäiväkirjan analyysin
    • Henkilökohtaisen kunto-ohjelman
    • Koti- tai salitreeniohjelmia
    • Ruokavalio-ohjeistuksen
    • Tavoitetta tukevia viikkotehtäviä
    • Yhteisiä treenejä
    • Tarvittavia fysioterapeuttisia käsittelyjä
    • Loppututkimuksen ja testit

    Kuntoon! 3 kk

    • Kuntoon! 3 kk
      230 € / kk
    • Jos asiakas ei hakeudu valmennukseen terveydellisistä syistä, hintaan täytyy lisätä alv
      + alv 24 %

    Kuntoon! 6 kk

    • Kuntoon! 3 kk
      230 € / kk
    • Jos asiakas ei hakeudu valmennukseen terveydellisistä syistä, hintaan täytyy lisätä alv
      + alv 24 %
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti elämäntapamuutoksissa ja ravintovalmennuksessa

  • Ravintovalmennus

    Ravinnolla on suuri merkitys terveyteen!

    Terveellinen ravinto on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Voit vaikuttaa sekä terveyteesi, hyvinvointiisi että jaksamiseesi ruokavalion avulla. Terveellinen ruoka voi olla herkullista, värikästä ja hyvää oloa tuovaa ruokaa, ja ruokailuhetkestäsi ruoanlaittoineen voi muodostua arkeesi rauhoittava hengähdyshetki. Valinta on sinun – haluatko panostaa itseesi, jaksamiseesi ja hyvinvointiisi?

    Oulun Hyvinvointistudiossa ravintovalmennusta antaa Valviran hyväksymä terveydenhuollon ammattilainen, Emma Mälkiä

    Ravintovalmennus 3 kk

    Kolmen kuukauden ravintovalmennus sopii sinulle, kun haluat opetella terveelliset ravintotottumukset ja pudottaa painoa maksimissaan 15 kg. Alkukartoituksen jälkeen saat yksilölliset ohjeet ruokavalioon ja opettelemme yhdessä juuri sinulle sopivat terveelliset tavat niin, että voit jatkaa niitä valmennuksen jälkeen. Tavoitteena on, että terveellisestä ruokavaliosta tulee osa elämääsi! Valmennuksen aikana tapaat valmentajaa joka toinen viikko, valmentaja on tukenasi koko ajan.

    Ravintovalmennus 6 kk

    Tämä paketti sopii sinulle, jos sinulla on yli 15 kg pudotettavaa painoa. Opettelemme pikkuhiljaa uusia elämäntapoja niin, että tulevat jäädäkseen. Puolen vuoden aikana opit huimasti uusia asioita terveellisistä elämäntavoista ja hyvinvointisi kohenee huomattavasti! Valmennuksen aikana tapaat valmentajaa joka toinen viikko, valmentaja on tukenasi koko ajan.

    Ravintovalmennus 3 kk

    • Ravintovalmennus 3 kk
      110 € / kk

    Ravintovalmennus 6 kk

    • Ravintovalmennus 6 kk
      99 € / kk
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Vastuufysioterapeutti elämäntapamuutoksissa ja ravintovalmennuksessa

  • Pilates, jooga ja liikuntapalvelut

    Kehosi on tehty liikkumaan – liikuta sitä!

    Oulun Hyvinvointistudio järjestää pienissä ryhmissä pilates-, jooga- ja muita tunteja omissa tiloissaan. Ryhmissä on lämmin tunnelma ja kaikki ovat tervetulleita ikään, sukupuoleen tai kuntotasoon katsomatta. Järjestämme ryhmiä myös ulkona, asiakkaiden tai yritysten tiloissa, meiltä saat myös työhyvinvointipäivät!

    • Pilates, jooga ja pienryhmätunnit

      Oulun Hyvinvointistudio järjestää pilatesta, joogaa ja muita pienryhmäkursseja säännöllisinä viikkotunteina. Kaikki tunnit ja ilmoittautuminen löytyvät viikkokalenteristamme TÄÄLTÄ! Järjestämme myös lyhyt- ja viikonloppukursseja. Tiedon näistä löydät ajankohtaista – kohdasta TÄÄLTÄ!

      Kaikki tunnit ovat pienryhmiä, maksimissaan 10 osallistujaa. Tämä takaa sen, että jokainen saa yksilöllistä ohjausta ja harjoitteet ovat turvallisia ja juuri sinulle sopivia.

      Tunneilla käytetään erilaisia välineitä, kuten isoja ja pieniä palloja, pilatesrenkaita, pilatesrullia ja kuminauhoja. Kaikki tarvittavat välineet löytyvät Oulun Hyvinvointistudiolta.

       

    • Yksilöohjaus

      Fysioterapeutti ja liikunnanohjaaja käytettävissäsi – parempaa kuin personal trainer!

      Haluatko aloittaa kuntoilun, tarvitsetko kuntouttavan ohjelman kuntosalille/kotiin tai onko sinulla jokin tuki- ja liikuntaelinsairaus, etkä tiedä, miten voit liikkua. Tai onko tavoitteenasi painonhallinta? Me autamme sinua! Meidän avullamme liikkumisesi on turvallista, mutta silti tehokasta ja saavutat tavoitteesi. Saat käyttöösi kaiken ammattitaitomme niin fysioterapiasta kuin liikuntavalmennuksesta.

      Emma Mälkiä on liikunnanohjaaja yli 10 vuoden kokemuksella. Fysioterapeutin ja liikunnanohjaajan koulutukset takaavat hyvät tiedot eri urheilulajeista ja keholle turvallisesta harjoittelusta. Varaa ilmainen alkukartoitus ja -suunnitteluaika Emmalta TÄSTÄ!

    • Tilausryhmät ja työhyvinvointi

      Tyhypäivät, polttarit, virkistyspäivät, rentoutushetket... Kaikki onnistuu!

      Järjestämme räätälöidysti liikunnanohjausta ja elämyspalveluita ryhmille ja työyhteisöille. Tarjoamme monipuolisesti sisä- ja ulkoliikuntaa. Tulemme paikan päälle tai järjestämme tapahtuman meidän tiloissamme. Kesällä onnistuu mm. SUPsafarit ja SUPjooga, fatbike-retket, pilates-, jooga- ja kehonpainoharjoittelutunnit, myös ulkona! Talvisin sisälajien lisäksi mm. fatbike-retket, lumikenkäily- ja hiihtoretket. Kysy, niin suunnitellaan juuri teille sopiva kokonaisuus! Ota yhteyttä Emma Mälkiään emma@oulunhyvinvointistudio.fi.

  • Hieronta

    Rentouttavaa hierontaa!

    Hieronnasta rentoutusta arkeen, hyvinvointia keholle ja mielelle. Hieronta sopii silloin, kun kehossa ei ole erityistä vaivaa. Hieronta rentouttaa lihaksia ja mieltä. Hierontaan kuuluu tarvittaessa myös imukuppihieronta. Fysioterapeutin ammattitaidolla toteutettu hieronta on tehokasta ja turvallista. Hierontaa tekevät Oulun Hyvinvointistudion fysioterapeutit, Terhi ja Emma.

    Hieronta

    • 55 min
      54 €
    • Emma Mälkiä
      Fysioterapeutti
    • Terhi Jokela
      Fysioterapeutti
  • Kosmetologin palvelut

    Anna hyvinvointisi näkyä ulospäin!

    Tiloissamme toimii Kauneushoitola Salon Seliina. Ihanat, hemmottelevat ja rentouttavat kauneudenhoitopalvelut löydät TÄÄLTÄ!

  • Ajankohtaista

    Kesän ja syksyn kurssit ja tapahtumat näet täältä!
    LUE LISÄÄ
  • Hyvinvointinurkkaus-blogi

    Mikä on vatsalihasten erkauma?
    LUE LISÄÄ
  • Varaa aika

    • Varaa aikasi kätevästi netistä!
    VARAA AIKA TÄSTÄ!